Mumman kanakeitto
1 pkt broilerin filesuikaleita
1 punainen paprika
500g perunoita
1 porkkana
1 sipuli
kasvisliemikuutio
mustapippuria
kuivattua tai tuoretta punaista chiliä
suolaa
rypsiöljyä
vettä
Kuori perunat ja porkkana, pilko kaikki vihannekset (laiska äiti voi myös vaihtaa porkkanan ja sipulin keittojuurespakasteeseen). Perunat isommiksi ja muut n. sentin kuutioiksi.
Paista broilerisuikaleita kattilassa, kunnes ne vähän ruskistuvat.
Lisää joukkoon kasvikset ja vettä kunnes suurin osa kasviksista peittyy.
Lisää kasvisliemikuutio, anna kiehua n. 15 min, kunnes perunat pehmenevät.
Maista ja lisää oman maun mukaan chiliä, mustapippuria ja suolaa.
Pekoni-broilerikeitto
1 pkt pekonia
1 pkt broilerin paistisuikaleita
1 iso purjo
1 valkosipulin kynsi
1 dl tummaa minispagettia
vettä
kasvisliemikuutio
mustapippuria
suolaa
Pilko pekoni pieneksi (avaa paketti ja leikkaa paketin päällä veitsellä n. sentin siivuja, ei tähän leikkuulautaa tarvita). Tähän riittäisi varmasti kaksikin siivua pekonia, mutta itse en pidä vajaista pakkauksista jääkaapissa.
Paista pekonia kattilassa puulastalla sekoitellen, samalla irrotellen siivuja toisistaan.
Kun pekonit alkavat ruskistua lisää broilerisuikaleet. Ruskista välillä sekoitellen.
Pilko purjon valkoinen osa renkaiksi. Halkaise vaaleanvihreät osat pituussuunnassa ja pese kunnolla, purjon lehtien väliin jää helposti multaa. Pilko myös vaaleanvihreät osat ohueksi suikaleeksi.
Raasta valkosipulinkynsi (itse käytän pientä käsiraastinta, voit tietysti myös pilkkoa, tai murskata, mutta omasta mielestäni pikkuraastin on kätevin).
Lisää purjot ja valkosipulinkynsi kattilaan broilerin seuraksi. Kuullota hetki.
Lisää vettä kunnes ainekset peittyvät, lisää kasvisliemikuutio.
Keitä muutama minuutti, kunnes purjot alkavat pehmetä.
Lisää rouhaisu mustapippuria ja minispagetit.
Keitä spagettipakkauksen mukainen aika n. 8 min.
Maista ja lisää maun mukaan suolaa ja mustapippuria.
Aasialainen kanapullakeitto
Pullat
1 pkt broilerin filejauhelihaa
korianteria (kuivattua n. 1rkl tai tuoretta n. puoli nippua pieneksi pilkottuna)
1 rkl seesamiöljyä
1 valkosipulin kynsi raastettuna
Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi ja jätä odottamaan.
Keitto
1 punainen paprika
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 porkkana
tuoretta inkivääriä n. peukalon kokoinen pala.
1 rkl soijakastiketta
kasvisliemikuutio
vettä
1 levy riisinuudeleita
mustapippuria
suolaa
muutama tippa miriniä (jos on, ei tarvi tätä varten hankkia)
Kuori porkkana ja sipuli. Pilko kasvikset suikaleiksi.
Raasta valkosipulinkynnet ja inkivääri pienellä raastimella (inkivääri on muuten helppo kuoria lusikalla)
Laita kasvikset kattilaan ja lisää reilusti vettä, liemikuutio, soijakastike ja mirin.
Kun keitto alkaa poreilla pyörittele kanapullataikinasta pieniä pyöryköitä ja tiputa ne suoraan liemeen keittymään.
Lisää riisinuudelit ja keitä vielä n. 5 min.
Tarkista kanapullien kypsyys halkaisemalla yksi.
Maista ja lisää maun mukaan mustapippuria ja suolaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti